Kesä on jo pitkällä ja loma-aika kolkuttaa ovella. Ensi viikolla alkaa koululaisten kesäloma ja lapsoset ovat iloisia ja täynnä virtaa. Niin myös minun lapseni. Päänvaivaa tuottaa tekemisen keksiminen vähillä rahoilla ilman autoa. Onneksi sain lapseni seurakunnan kesäleirille viikoksi ja ensimmäistä kertaa hain tuettua lomaa ja pääsemme Kuopion Rauhalahteen juhannusviikoksi. En tiedä vielä mistä saan rahat junalippujen ostoon ja ehkä jotain rahaa olisi hyvä olla matkallakin vaikka tuettuun lomaan kuuluu täysihoito. Ehkä lisäksi niin kuin aiempinakin vuosina ajelemme puksujunalla ja käymme puistoissa ja pyöräilemme uimarannoille. Ja minä niin kaipaisin aikuista seuraa. Olen viettänyt lapseni kanssa kaksin kaikki kesät (ja talvet) niin monta vuotta. Haaveilen miehestä jonka kanssa kävisimme festareilla. Haaveilen että voisimme yhdessä tyttäreni tai lastemme kanssa käydä pyöräilemässä, satamassa, uimassa, iltakävelyllä. Mutta mitään aikuista seuraa ei koskaan ole. Kaikki ystäväni ovat parisuhteissa ja elävät omaa perhe-elämää ja grillaavat kesän hienoilla terasseilla tai lähtevät perinnöksi saamilleen mökeilleen järven rantaan. Ei heillä ole aikaa tai kiinnostusta minuun, erilaiseen väliinputoajaan joka ei täytä elämän normeja, vakituista työpaikkaa, parisuhdetta, hienoa autoa, isoa tukiverkkoa, omakotitaloa, mökkiä ja koiraa. Olisi niin ihanaa löytää vaikka joku toinen yksinhuoltaja jonka kanssa lähteä vaikka kylpylään. Mutta maailmassa ei tunnu olevan niitäkään. Tuntuu lohduttomalta istua kesä taas yksin rannalla, pyöräillä ja kävellä painavien kassien ja reppujen, uimalelujen ja kitisevän lapsen kanssa.
Tuntuu että olen erilainen joka paikassa. Se outo. Miten voit vielä olla sinkku? Sulle vaan ei kelpaa kukaan. Kukaan ”ystävä” ei soita eikä itsekkään kiinnosta soittaa kenellekkään. Tulee vaan paha mieli omasta mitättömyydestä. Kuuntelen itse miten yksi ostaa uutta taloa ja toinen on raskaana ja yksi kertoo miten hieno terassi mökille tehdään ja ostetaan uusi grilli ja palju. En halua soittaa kun en jaksa olla toisten puolesta koko ajan iloinen ja onnellinen. Mietin jo etukäteen että millä verukkeella pääsen olla menemättä tupaantuliaisiin jossa olen taas yksin parien joukossa. Yksin kaikkia vastaan. Mitä vastaan kun kysytään että mitä teet juhannuksena? Ei haluaisi antaa iloa kurjuudesta ja sanoa että täällä kerrostalossa ollaan tekemättä mitään niin kuin aina ennenkin. Mitäs te?
Pahinta on ne ”kaverit” joita näät kerran kaksi vuodessa. Joka vuosi uudestaan ja uudestaan itselleni ei ole tapahtunut mitään. Olen työtön, miehetön yh jonka ainut elämä on käydä salilla aamuisin kun lapsi menee kouluun ja jos olen onnekas niin mummot ja papat tulevat kertomaan vaivoistaan hetkeksi, se on minun ainut aikuinen seura sille päivälle jos ei tietysti omaa, rasittavaa äitiä oteta huomioon. Sitten voikin mennä taas kotiin odottamaan lasta koulusta ja odottaa että tulisi ilta ja pääsisi nukkumaan. Niinpä yleensä valehtelen. Yritän kääntää puheen pois minusta koko ajan tai antaa ympäripyöreitä vastauksia joissa liioittelen totuutta kuten -Noooh, mmites miesasiat? Joko sulla on mies? -Mjooo, onhan noita vink vink. Mites sulla töissä?
Noh, tästä tuli aika synkkä kirjoitus mutta synkkää on ja valon määrä toisaalta ahdistaa entisestään kun virtaa olisi tehdä kaikkea mutta mitä? Kenen kanssa? Millä rahalla? Haluaisin olla onnellinen ja täynnä virtaa mutta en ole. Yksi bloggaaja kirjoitti hyvin; onneen tarvitaan tietty määrä onnea. Ei muuten voi olla onnellinen. Jos ei ole yhtään onnea, miten voit olla onnellinen? Vaikka tekisit mitä mielikuvitusharjoituksia tai yrittäisit olla positiivinen ja huutaa universumille iloa ja onnea ja mitä näitä paskajuttuja nyt olikaan..
Minäpä taidan lähteä toista kertaa tänään lenkille ja kuunnella äänikirjaa sillä aikaa kun lapsellani on kaveri kylässä. Sitten syön tonnikalapurkin illalliseksi ja mietin et saisiko raavittua rahan wc-paperipakettiin.. Sitten pääseekin pian nukkumaan. Aamupäivällä kävellään uimahalliin jossa tiskin täti kohtelee minua aina kuin kakkosluokan kansalaista työttömyystodistukseni kanssa ja todennäköisesti nöyryyttää taas kaikkien kuullen. Ehkä huudankin sille huomenna kaikkien kuullen jotain?
